sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kesät tulloo

Moi.

En oo ollu astialla taas hetkeen, koska meillä on ollut suruaikaa ku meijän porukasta lähti taas yks pois. Meil on oikee suruvuosi taas. Väinö-banista on tässä välissä tullu siis yksineläjä, ja sen takii meille on tulos uus banihani. Aika sydämentöntä kertoo samas lausees maailman surkuin ja maailman kivin juttu. Mut niin se vaan menee. Vaik ei me Kimblen kaa ikinä sillee samalla aaltopituudella oltukkaa (vähä ehkä pelkäsin tai sillee) ni kyl silti se ois meijän familiin voinu kuuluu.


Meijän familista on lähteny nii monta tyyppii pois. Näin monta tyyppii on meikän aikana lähteny. Aika kovaa aikaa näin pienelle kissalle. Vaik henkisesti oonki iso. Sielä ne ottaa lepii Pupulan luona ja kattoo et meikät pysyy kuosis.


Mut sillee. Sit on meille muutaki tapahtunu. Huomasin että lehdissä on mun vastaista roska-propagandaa. Haluunkin korjata, että ONNI EI OLE PUUTARHA, VAAN KISSA.


Meijän etupihalle on muuttanu taas niitä siivekkäitä olentoja. Niitä tuijotellessa vierähtääki monta kesäpäivää.


Tavallaan niitten tirpusten takii mä yleensä karkaanki pihalle. Eli kyllä. Onni, Onni, missä on se Onni. Alla jasmiinipuun, siellä siellä se Onni on (tänäkin kesänä). Mutta ei sielä kovin kauaa ikinä anneta olla, vaan revitään väkisin sisään. Mikäs tälläsen kesämiehen ois siellä köllötellessä...
Mut mä lähen nyt esim. syömään mutsin kaktuksia. Se on mun lempihommaa nykyään. Tosin sivuvaikutuksena sillä on karmee älämölö joka lähtee pienestä ihmisestä, joka huutaa vielä pienemmälle viattomalle kissalle että ÄLÄ !"#¤%&/ SYÖ NIITÄ KAKTUKSIA !"##%¤&& KISSA! Ni et terkkui vaan kaikille.